Armahdetun Syntisen Blogisivu

 

Eräs uskonveli kysyi minulta: ”Miksi Saatana ei saa anteeksi?” Ja, kun mietein niin hän jo vastasi: ”Siellä ei ole aikaa niinkuin meillä”.

 

Kysymys oli teennäinen ja aikaan perustuva vastaus vaikutti mielikuvituksen tuotteelta – ikuisuudessa vaikuttaisi olevan loputtomasti "aikaa", vaikka ajankäsitys on siellä varmasti omalaisensa. Mutta mitä "aika" oikeastaan on? Jätetään kiistely filosofeille ja katsotaan mitä Raamattu sanoo. Luetaan raamatunkohta Ilm. 22:2, josta voi ounastella meidän ikuisuuden aikakäsitystämme - ikuisuudessa satokausi näyttäisi olevan jatkuva:

 

 

Ilm 22:2

"Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi."

 

 

 

 

 

 

 

Saatana alkoi pitämään itseään jumalana ja vastusti häpeällisesti näin Pyhää Henkeä saaden myös osan enkelikunnasta lankeamaan. Näistä langenneista enkeleistä tuli riivaajia ja demoneja

 

 

Hes. 28:15

"Nuhteeton sinä olit vaellukseltasi siitä päivästä, jona sinut luotiin, siihen saakka, kunnes sinussa löydettiin vääryys.”

 

Saatanan synti oli ja on ylpeys, joka sai hänet pitämään itseään jumalana. Muistammehan evankeliumeista (Matt.4:8-10), että Saatana ehdotti Herrallemme Jeesukselle Kristuksellekin, josko hän (Jeesus Kristus) lankeaisi maahan ja kumartaisi häntä (Saatanaa).

 

 

Miksi Saatana ei Raamatun kirjoitusten mukaan saa anteeksi?

 

Yritin sanoa kysyjälle, että henkimaailmassa enkeleillä on eri ”positio” kuin syntisellä ihmisellä. Tarkoitan tuolla ”positiolla” luodun olevaisen asemasta johtuvan totuuden tuntemisen vaikutusta synnin anteeksiantamattomuuteen ja anteeksiantoon. Oletan, että seuraava meille ihmisille kirjoitettu sanankohta pätee boldatulta osin myös enkeleihin:

 

Matt. 12:31

”Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta.”

 

 

Lyhyehkö vastaus kysymykseen olisi ollut: ”enkeli ei ole maan tomusta tehty ihminen, vaan on henkiolento, joka tietää ja tuntee Jumalaa eli Totuutta enemmän kuin me”. Oletan, että myös enkeleihin pätevät seuraavat Raamatun sanat, jotka ovat kirjoitetut meille ihmispoloisille:

 

Hepr: 10,26,27

”Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.

 

 

Matt. 12:32

"Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa."

 

 

 

Elävästä uskosta, ja kuuliaisuudesta Jumalan Sanalle, luopumisen seurauksista

 

 

 

 

 

Eli, mekin (ihmisenä) voimme, Hengellisen elämämme laskusuhdanteessa ja totuuden tullessa sisimmässämme tunnetuksi, ajautua samanlaiseen tilanteeseen kuin Saatana. Tästä varoituksena Raamatun sana:

 

Room. 6

Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.

 

 

Saatanan kohtalo vaanii erityisesti uskossaan nuoria. Tähän tulee kiinnittää huomiota mm. seurakunnan vanhimpia valittaessa:

 

1. Tim. 3:6

"Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi.”

 

 

 

Tunnustatko Sinä Jeesuksen Kristukseksi? Onko Pyhä Henki sisimmässäsi keskushermostosi ytimessä, jota kutsutaan hengellisesti "sydämeksi"? Sinä tiedät sen, jos näin on.

 

 

 

 

 

 

Room. 6:23

Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”

 

Pelastettu ihminen tunnustaa ja elää todeksi Hengen hedelmää tuottaen, että Jeesus Kristus on Herra hänen elämässään. Mutta kirjoitettu on, että Saatana ei tunnusta Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme:

 

1 Joh. 4:3,4

”Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.”

 

 

 

Enkelien ja maan päällä elävien ihmisten positio on erilainen

 

 

 

 

Ajatellaanpa nyt vielä kerran ja erikseen käsitettä ”positio” syntiä tekevän henkiolennnon kohdalla ja lihassa elävän syntisen ihmisen kohdalla. Ihminen tekee syntiä ”lihassaan” – missä tietoisuudessa ja olomuodossa henkiolento sitä siis tekee?

 

Annan Sinulle lisää kysymyksiä ja vastauksia, jotka helpottavat asian ymmärtämistä.

 

Jeesus, Isä Pojassaan, syntyi ihmiseksi – miksi? Jotta Jumalan pyhät vaatimukset ja vanhurskaus kokonaisuudessaan, Golgatalla tapahtuneen sovitustyön perustana, täyttyy. Synti on sovitettava ehdoilla, jotka Jumala hyväksyy. Synti tehtiin lihassa ja sovittajan oli synnyttävä lihaksi ja oltava itse täysin synnitön – sovitustyö kohdistuu siis lihassa tehtyyn syntiin. Seuraavat Raamatun kohdat selventävät asiaa.

 

 

Hebr. 9:22

Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista.

 

 

Room. 8:3,4

”Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.”

 

 

Minäkään en langeta herjaavaa tuomiota Saatanalle, vaan sanon hänelle kuin ylienkeli Miikaelkin:

 

 

Juud 9

Rangaiskoon sinua Herra!”

 

 

 

Lukijani, ole Siunattu! Golgatan veressä on jumalallinen synneistä puhdistava voittovoima! Sinullekin!

 
Jos emme tapaa täällä ajassa niin tavataan iäisyydessä, Jeesuksen Kristuksen luona.
 
Jos tapaat minut täällä ajassa ja unohdat minut niin et ole menettänyt mitään - kun kohtaat Jeesuksen Kristuksen ja unohdat Hänet niin olet menettänyt aivan kaiken.
 
Armahdettu syntinen, Jukka Mäkinen